Case Gala

“How is it that at those Oscar galas the Americans seem so SINCERE?
That you really believe them when they thank their mother and father, and they are so emotional and so SINCERE — are they actually serious, when it LOOKS like they MEAN it? How can they be so SINCERE?
The phone rings.
GRANDFATHER shouts: QUIET!”

CASE GALA is a theatrical carousel of childhood memories, shared history, and the collective mind, guiding the audience through layers of the psyche by means of bold scenic juxtapositions.

Alongside ten actors, life-sized puppets of the performers revolve on stage. Objects come alive, an accordion plays — or the Narva march, because Grandpa has died…

The carousel of the mind spins and drills into the depths where the most vivid childhood experiences lie dormant. The performance brings the hidden darkness of the mind into the spotlight of a gala.

“Tapaus Gaala is like a colorful kaleidoscope that reveals startling visions from the depths of memory. The performance is highly experiential — difficult to put into words. I greatly enjoyed the force of imagination that Sippola unleashes. She creates a point of contact in the spectator that lies beneath the surface, somewhere in the subconscious. As a viewer, I moved between joy and laughter, compassion and melancholy. At times it felt like being in a Fellini-esque circus, at times like wandering through the labyrinths of my dreams.”
— Martti Mäkelä, critic on skenet.fi

Cast: Jaakko Kiljunen, Paula Koivunen, Kaisa-Liisa Logrén, Timo Ruuskanen, Niina Tamminiemi, Kaisa Niemi, Yuko Takeda, Idalotta Backman, Henna Kaikula, Pilvi Hämäläinen
Concept, text & direction: Miira Sippola
Dramaturg: Titta Halinen
Set, props & costume design: Łukasz Trzciński
Sound design: Joonas Outakoski
Lighting design: Ville Mäkelä
Producer: Elina Raitis / Myllyteatteri

Scroll to Top
Martti Mäkelä skenet.fi 16.10.2014 :

Myllyteatterin juhlateos on kiinnostava ja koskettava sukupolvien kaleidoskooppi.

Eipä taida Suomesta löytyä toista naista, joka tuosta vaan ohjaa Danten Jumalaisen näytelmän tai pistää pystyyn Rautatientorille tragediafestivaalin telttoineen kaikkineen. Sellainen on Miira Sippola, Myllyteatterin kunnianhimoinen ja taitava perustaja ja ohjaaja. Nyt juhlitaan 10-vuotista Myllyteatteria. Kokoteatterissa nähtävä Tapaus Gaala on huikea visuaalinen ja surrealistinen aikamatka ja sukukronikka.

Surrealistinen maisema

Puolalaisen Lukasz Trzcinskin lavastus avautuu hämmentävänä ja jännittävänä. Teatteritilaan lattiaan on merkitty ympyrä, jonka laidoilla on numeroita. Sivussa olevalla penkillä on joukko luonnollisen kokoisia ihmisnukkeja, jotka kaikki on valmistettu juuri tähän esitykseen.

Etualalla sotilaspukuinen nukke on kumartunut kirjoitus- ja laskukoneen ylle haitari sylissään. Sivummalla on aito puistokaruselli, sellaisessa minäkin olen lapsena pyörinyt.

Kronikka hahmottuu

Esitys alkaa vähitellen hahmojen esittelyllä. He muodostavat suvun. Osa henkilöistä on jo edesmenneitä. Tutustumme muun muassa positiiviseen ja uskossaan vahvaan Saini-tätiin (Niina Tamminiemi), kookkaaseen ja jykevään paappaan (Timo Ruuskanen),  työteliääseen isoisään (Jaakko Kiljunen), herkkään ja kauneudesta pitävään äitiin (Kaisa-Liisa Logrén) sekä keskenään varsin erilaisiin sisaruksiin (Kaisa Niemi ja Paula Koivunen). Alussa tunnelma on hilpeä, kun asetutaan sukuvalokuvaan.

Sippola on ohjannut itsensäkin mukaan esitykseen. Hän tarkkailee tapahtumia karusellista mietteliäänä, välillä innostuen, kun haitaritango alkaa ryskätä.

Rakenne alkaa avautua espanjalaisen mystikon, Avilan Teresan ajatusten kautta. Häntä esittää Pilvi Hämäläinen. Teresan mukaan elämämme hahmottuu ”seitsemän eri huoneen” kautta, ympyrän muotoisessa tilassa. Ja niin sukupolvien karuselli alkaa hiljalleen pyöriä aina muistojen huoneen ja sodankin huoneen kautta aina kirkkauden huoneeseen saakka.

Unenomaisia kuvia

Välillä toiminta on hilpeää ja toimeliasta. Työntekoa kuvaavassa kohtauksessa Kiljunen esittää mainiosti kaikkeen taipuvaa kangastehtailijaa. Taitava Yuko Takeda tekee hienon roolin DDR:stä tuleena koneasentajana, joka antaa käskyjään japaniksi.

Välillä toiminta on unenomaista ja surrealistista: komea Ruuskanen astelee ympyrää kaviomaisissa korkosaappaissa ja hevosnaamiossa pärskyen, vetäen perässään milloin mitäkin muistoa.

Huumoria on saatu mukaan esimerkiksi kohtaukseen, jossa sukupäivällisillä isoäiti, Idalotta Backman, ylistää hauskasti margariinia. Liikekielestä mainittakoon Paula Koivusen energinen ja omaperäinen tanssi, kuin itse elämän tanssi. Arvoituksellinen räsynukke, eli tuntematon sotilas, Henna Kaikula, on omassa liikekielessään hyvin kiinnostava. Huimaa on myös tajuta, että jokaista näyttelijää vastaa oma nukke. Idea pistää alitajunnan liikkeelle: mitä meistä lopulta jää…

Kokemuksellista teatteria

Tapaus Gaala on kuin värikäs kaleidoskooppi, joka pyörittää esiin muistojen kätköistä hätkähdyttäviä näkyjä. Esitys on hyvin kokemuksellinen – sitä on vaikea sanallistaa. Itse nautin suunnattomasti siitä mielikuvituksen voimasta, jota Sippola vyöryttää esiin. Hän osaa synnyttää katsojassa kosketuspintaa, joka on pintaa syvemmällä, jossain alitajunnassa. Minussa katsojana hilpeys ja nauru, myötätunto ja surumielisyys vaihtelivat. Välillä tuntui, kuin olisin ollut fellinimäisessä sirkuksessa, välillä kuin unieni sokkeloissa.

Vaikuttava ja erittäin kunnianhimoinen esitys, jolle toivon mitä parhainta menestystä!